Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

ARMY PANTS

12/16/12

ARMY PANTS

IMG_7180
Housut ja neule Cubus kengät Choies kello Ur&Penn laukku Zara

Mä löysin eilen joululahjaostoksilla Cubuksesta täydelliset housut. Armeijanvihreät, sopivan istuvat ja vielä halvatkin. No, olihan niissä sitten kuitenkin joku vika oltava: niiden nappi ei mennyt millään kiinni, vaikka kuinka yritin! Vein ne ihastuksissani kuitenkin kassan kautta kotiin, sillä kurkkasin lapusta niiden olevan 2% elastaania ja kaiken järjen mukaan niiden pitäis venyä käytössä. Hengailin niissä täällä himbessä sitten nappi auki ja aina tasaisin väliajoin kokeilin saada sitä tuloksetta kiinni. Päädyin selailemaan epätoivoissani netistä farkkujenvenytysohjeita ja ties mistä niksipirkkasivuilta sain selville, että niiden pitäis venyä kun ne kastelee kuumalla vedellä ja iskee päälle. Seurasin ohjeita, pidin märkiä pöksyjä jalassani lähes kuivumiseen saakka ja tänään aamulla ne sujahti täydellisen mutkattomasti kiinni. Voitto! Nyt mun vaatekaapista on täytetty armeijanvihreiden housujen mentävä aukko ja lupaan, etten osta enää yksiäkään housuja vähään aikaan.

Labels:

95 Comments:

Blogger Pauliina said...

Oi noi on kyllä ihanat! ♥ Hyvä, että sait mahtumaan, opin itsekin samalla uuden kikan :-D

http://kisstherain-p.blogspot.fi/

13:43  
Anonymous Anonymous said...

oot niiiiin nätti!:) ja ihanat housut!

13:43  
Anonymous Anonymous said...

aivan super ihanat noi housut! ja oon muuten itsekkin todennut ton venytystekniikan toimivaksi :D

13:45  
Blogger Annika said...

Mun ei oo ees ennen tarvinnu kokeilla tätä, koska maastokuvioiset housut meni kiinni jo vähän sovituskopissa ähräämällä ja loput onkin sitten ilmeisesti ollu mulle liian isoja... :-D mutta nyt tiedän ton toimivan ja uskallan ehkä jatkossakin ostaa tällasia pieniä housuja!

13:48  
Anonymous Anonymous said...

tosi kivannäköset housut! :)

13:49  
Anonymous Anonymous said...

haha! oot kyl nii pikkunen että vaikee uskoo että jotku vaatteet olis isoja sulle:-D minkä kokoset noi housut on? ja paljo noi makso?

13:53  
Anonymous Anonymous said...

Itse en olis yhdistäny vihreitä housuja ja noita ruskeita bootseja... Mutta housut erikseen on kivat kyllä! :)

13:55  
Blogger Annika said...

Kokoa 24 ja maksoi 19,90€! :-)

13:55  
Blogger Annika said...

Mielipidekysymys; musta ne taas näyttää tosi kivalta yhdessä :-)

13:56  
Anonymous Anonymous said...

Paljonko tuolta choiesta on postarit?(;

13:58  
Blogger Annika said...

Jos et halua maksaa mitään, niin ilmaiset postarit löytyy, mut mä maksoin pari dollaria, jotta sain pakettini nopeemmin perille. Sieltä sivuilta kyllä saa nää tiedot selville :-D

14:00  
Anonymous Anonymous said...

laihtunut oot :O

14:20  
Blogger jassu said...

oot täydelline !:)

14:23  
Anonymous Anonymous said...

outoa, että sulla on varaa ostaa noinkin paljon vaatteita :o tosin ois varmaan kellä vaan, jos sitten menis äidiltä pyytämään ruokarahaa kun tulee tiukka tilanne.

14:23  
Blogger Maisa said...

ihanat housut!

14:24  
Anonymous Anonymous said...

En tajuu miks ei vaan voi ottaa kokoa mikä on tiukin mahdollinen mut nappi menee kiinni? Tai siis eihän tossa oo mitää järkee, housut ei selvästikkää oo silloin sopivat!?:-D

14:24  
Blogger Annika said...

En ole, ei tarvitse huolestua :-)

14:25  
Blogger Ninni said...

ihanaa, jollekkin on näköjään käyny samanlailla ku mulle! :D nyt ne mun rakkaushousut joita en meinannu saada kiinni on kulahtanu ja venähtäny tosi paljon vaikka maksoin niistä jopa 35 euroa. Ainaki tykkäsin niistä hetken! :D

14:26  
Anonymous Anonymous said...

Tosi kivan väriset housut! Mä oon jo pidemmän aikaa tehnyt niin, että ostan ns.pieniä housuja (jos niissä on elastaania) ja aluksi niitä joutuu kyllä aikalailla jumppaamaan päälle, mutta parin käyttökerran jälkeen istuu täydellisesti :) Hyvänä tekniikkana housunnapin kiinni laittamiseen oon havainnut, että menee sängylle makaamaan ja laittaa sitten kiinni :D

14:27  
Blogger Annika said...

Multa kysyttiin sillon, että auttaako mun vanhemmat mua rahallisesti jos tulee tiukka tilanne ja vastasin, että tottakai auttaa, mutta kun en anna sen "tiukan tilanteen" tulla, niin ei tarvitse myöskään turvautua niihin vanhempien pennosiin :-)

14:29  
Blogger Annika said...

Ihan siitä syystä, että kaupassa ei ollut yhtä isompaa kokoa ja kaksi kokoa suurempi ois taas ollut jo ihan liian iso :-) ostan mielummin kaupassa liian tiukat housut jotka venyvät käytettäessä sopiviksi, kuin sopivat housut jotka venähtävät ihan liian isoiksi.

14:32  
Blogger Iida said...

Ihan epäreilua ku näytät niin törkeen hyvältä missä tahansa vaatteissa! :( paljoko toi neule makso? :)

14:44  
Blogger Jenny said...

Anonyymille tiedoksi; housut kannattaa ostaakin tiukkoina, sillä ne venyvät käytössä kuitenkin. :)

15:26  
Anonymous Anonymous said...

Ihan jättekivat byysat vau:) mitä oot tehny viikonloppuna?:) Muuten tee joskus Päivä Annikan kanssa postaus!:)

15:33  
Anonymous Anonymous said...

Jep ja sitä paitsi tiukkoja/tyköistuvia housuja pitää ostaa tolla Annikan taktiikalla jos haluu housujen pysyvän kireinä. 2% elastaania aiheuttaa lähes aina ja poikkeuksetta vähintään yhden koon suurentumisen käytössä ja suositeltavaa olisikin ostaa sellaiset jotka juuri ja juuri saa jalkaan, jos menee perseen/reisien yli mutta nappi ei mene kiinni niin ei peli tosiaan ole menetetty - kuten tässäkin tapauksessa huomattiin! Tietysti jos tykkää rennommista housuista tai pussittavista polvista ja housujen jatkuvasta kiskomisesta ylöspäin ni saa tietysti valita ne helposti jalkaan sujahtavat elastaanipöksyt... takuuvarmasti sujahtavat myöhemmin vieläkin helpommin kun ovat lököpöksyt... :D

15:36  
Blogger Annika said...

Eilen meni koko päivä joululahjaostoksilla, tänään oon yrittänyt lukea tiistaita varten uusintakokeisiin ja illemmalla mennään tyttöjen kanssa syömään. Oon joskus tehnytkin sellasen, mut voisin joskus tehdä uudelleenkin! :-)

15:44  
Blogger Annika said...

Aamen! ;-)

15:44  
Blogger Annika said...

Mun muistaakseni 29,90, mut en kuitenkaan pistäis päätäni pantiksi! :-D

15:45  
Blogger Linda said...

Ihanan rento asu ja sulla on ihanat hiukset!

16:16  
Anonymous Anonymous said...

Haha menikö anolta nyt sanat iso ja pieni sekasin, meinaan mitä pienempi ihminen niin sitä helpomminhan vaatteet on isoja :D siis että ei oo mikään ylläri että löytyy annikalle isoja vaatteita kun vaikka jollekkin ketä käyttää kokoo 60. HEH :)

16:28  
Blogger Nik said...

Noiden housujen väri on kyllä joku täydellisin. :)

16:42  
Anonymous Anonymous said...

mä ostin noi kyseiset farkut reilu 3vk sitte ja noi on ihanat! tosi kiva joulunväri ja pehmeet jalassa:)

17:19  
Anonymous Anonymous said...

oot nii kaunis !

17:20  
Anonymous Anonymous said...

Mua rupes kauheesti kiinnostaan että minkä pituine oot :-)?

17:21  
Anonymous Anonymous said...

mä olin ite ottamassa oman kokosia farkkuja cubuksessa (just noi yksilöt) ja myyjä kysy sitte, että ''oliko oikeesti tiukat?'' sitku vastasin että ihan normi, ni pyys ottaa koon pienemmän iha siks, et ne muovautuu sun kroppaas ajallaan ku niitä käyttelet :--)

17:22  
Blogger Oona said...

Oon tilaamassa kenkiä tuolta samalta sivulta ku noi sun kengät on, ni osaatko yhtään neuvoa että oliks se koko esim oikee sulle? :) tai oliko se oikee koko todellisuudessa? :)

17:26  
Blogger Annika said...

Joo, oli kyllä ihan sama koko ku mitä muissakin kengissä käytän :-D

17:28  
Blogger Annika said...

Jotain 164cm varmaankin :-D

17:28  
Anonymous Anonymous said...

Oot kyl nii kaunis ja ihanat housut ! Btw haluisitko et sun lantion alue ois muodokkaampi, näytät jotenki nii laihalta ja suoralta, mut siis ei mitenkää pahalla:)? OOt ihana !

18:35  
Blogger Annika said...

En kyllä haluais, mun lantio on aika leveä muuhun kroppaan suhteutettuna enkä kyllä haluais sitä enää yhtään leveämmäksi :-D että en mä mitenkään kovin "suora" ole.

18:40  
Anonymous Anonymous said...

aattelitko yhtään et oliko noita housuja minään muuna värinä kun vihreenä?:)

18:55  
Blogger heidi said...

pitääki kokeilla tota venytyskikkaa yhtiin housuihin! :-D oispa mulla sun hiukset, noi on niin täydelliset ♥

18:55  
Anonymous Anonymous said...

Paljon noi housut makso, meen hakeen ne huomenna!!!!:)

18:55  
Anonymous Anonymous said...

millon oot ostanu ton neuleen ja oliko siel muita värejä? :) oot tosi kaunis!

18:59  
Blogger Rosie said...

Sinä ja sara ootte kyllä tosi saman näkösiä ! :-) ihanat housut ❤

19:11  
Blogger Annika said...

Me ollaan kyllä oikeestaan ihan eri näköisiä :-)

19:21  
Blogger Annika said...

Ai siis mitä aattelinko? :-D halusin kyllä juuri ton väriset.

19:22  
Blogger Annika said...

Pari kymppiä :-)

19:23  
Blogger Annika said...

Eilen ja en muista oliko muita värejä :-)

19:24  
Anonymous Anonymous said...

Ei en mä sillä :) sitä vaa tarkotin et oliks noita housuja muun värisiä ku vihreinä :D en siis sitä meinannu et sun olis täytyny ostaa jonku muun väriset haha :D ehkä sanoin ton jotenki oudolla tavalla et käsitit väärin.

19:29  
Anonymous Anonymous said...

hei minkä kokoset ne sun h&m lempparifarkut on? ja löystyykö ne käytössä kuinka paljon? :))

19:32  
Blogger ITRANSLATEDIT said...

Trousers and sweater Cubus shoes Choies watch Ur&Penn bag Zara

I found perfect trousers from Cubus when I was Christmas shopping yesterday. Army green, well fitting yet affordable. Well, there had to be one fault in them: I couldn't button them no matter how hard I tried! I still took them home via the counter because I checked from the label that they're 2% elastane and should stretch in use. So I was hanging around here at home, wearing them the button open and tried to close it at regular intervals but with no result. So I ended up browsing the internet for jeans stretching instructions and who-knows-where tips and tricks site I finally found out that they should stretch if you wet them with hot water and then put them on. I followed the instructions, wore the wet pants until they were almost dry and today in the morning I could button them with no problems. Victory! I've filled up the hole for army green pants in my wardrobe and I promise not to buy any trousers for some time now.

19:38  
Blogger Lydia said...

Ihana asu!:) Mistä toi ristikäsikoru on?

20:03  
Blogger Annika said...

Romwelta! :-)

20:17  
Blogger Annika said...

24/30 ja on joo vähän löystynyt, ihme kyllä jos ei ois kun niitä on käytetty lähes puoli vuotta 5-6 kertaa viikossa :-D

20:18  
Blogger Annika said...

Joo, ois ollu vähän selvempi jos tossa "aattelitko" tilalla ois ollut "katsoitko" :-D mutta joo, oli ainakin tumman sinisenä.

20:19  
Anonymous Anonymous said...

Siis mitä mulla meni vähän ohi tuo venytysjuttu. Piditkö niitä märkiä housuja nappi auki vai kiinni? Tai jäin miettimään että jos olit napit auki niin miten ne voi venyä siitä lantiosta (tai siitä kohtaa mistä se nappi ei menny kiinni.. :-D

20:46  
Anonymous Anonymous said...

no jep! :D nonii kiva, pitääki käydä testailee et miltä näyttäis, on ainakin sun jalassa nii mukavan ja istuvan näköset, iha täydellisen mallisilta näyttää!:-)

20:54  
Anonymous Anonymous said...

nuo kengät näyttää tuolla nettikaupassa vähän eri värisiltä ja vaaleemmilta niin sitä kysyisin et onko ne tollaset vaaleemmat vai tuollaset niinku tän postauksen kuvassa?:-)

20:57  
Blogger part of us said...

ihanat housut! tollasia mäkin oon metsästäny. :)

http://partofus-lifestyleblogi.blogspot.fi/

20:58  
Anonymous Anonymous said...

Kävin testaamassa niitä sun h&m lempifarkkuja ja ne istu itselle melkeinpä täydellisesti! Taidan mennä hakemaan meinaan lähipäivinä ;)

20:59  
Anonymous Anonymous said...

no kyll ainaki normaali suomalainen tajuaa ton ensimmäisenki version..

21:09  
Blogger Annika said...

Ne on vaaleemmat kun näissä kuvissa mut silti vähän tummemmat kuin netissä! :-D

21:11  
Blogger Annika said...

Kiinni.

21:11  
Blogger Annika said...

Ne on kyllä hyvät! ;-) mullekkin on just tulossa postissa uudet, ne vanhat on jo niin kulahtaneet kun oon käyttänyt niitä ihan liikaa.

21:12  
Anonymous Anonymous said...

^ olipa tarpeellinen kommentti. miks tänne pitää aina vaan tulla haastamaan riitaa?

21:22  
Anonymous Anonymous said...

Minkä nimiset noi housut on ?:)

21:50  
Blogger Annika said...

En valitettavasti muista ja laput on jo roskissa :-(

21:51  
Anonymous Anonymous said...

Hahh itekin ostin vähän aikaan farkut, pienemmät niin kuin aina teen juurikin tuon venymisen takia. Nappi meni kyllä kiinni, mutta ongelma olikin vetoketju. Sovituksesta huolimatta ostin housut, ja kotona tuntui jo kaaottiselta koittaa kinnata vetoketjua tuloksetta ylös. Heräsi jo ajatus housujen palautukesta. Oma tekniikkani olikin: menin makuulle selälleen sohvan päälle, ja tadaa vetoketju menikin ihan iisisti ylös asti ilman minkäänlaista väkivaltaista kinnaamista:DD Pitääpä laittaa korvan taakse tuo sun kikkas ;) btw, ihanat housut!!

21:53  
Anonymous Anonymous said...

''Armeijanvihreät, sopivan istuvat ja vielä halvatkin'' hahaha vai että SOPIVAN ISTUVAT jos nappi ei mene kiinni ja joudut venyttämään housuja veden avulla XDD

22:27  
Anonymous Anonymous said...

Mikset vastannu että missä oot töissä?

22:47  
Blogger Annika said...

Kyllä, juurikin sopivan istuvat :-) kuten ylempänäkin lukee, jotta farkut ois myöhemminkin istuvat niin kaupassa niiden täytyy olla tosi tiukat.

En ymmärrä miten joku jaksaa takertua johonkin näinkin isoon asiaan, kuin mun housujen nappiin.

22:47  
Blogger Annika said...

Koska mä en ainakaan nää täällä yhtäkään sellaista kommenttia mihin vastata? :-D

Ja en ole töissä tällä hetkellä missään.

22:48  
Anonymous Anonymous said...

Mitä itseruskettavaa käytät? :) ja minkä oot todennut parhaaksi tähän mennessä?

23:28  
Anonymous Anonymous said...

ööö ehkä siksi että koko postauksesti käsitteli sitä? XD

23:40  
Anonymous Anonymous said...

Voi elämä!!! Olin just tänään cubuksessa (omalla paikkakunnallani sitähän ei ole...) ja katoin noita housuja ja mietin että koitanko kauan aikaa sitten en jaksanut ja nyt sulla noi on päällä nii täydelliset että voi plörö ku kaduttaa etten kokeillu noita kun oon niin kauan ettiny!:D vooiiii.....

23:51  
Anonymous Anonymous said...

hei mitkä noi sun 'hm:n lempparifarkut' oikein on kun joku niistä täällä puhui ? :-)

23:53  
Blogger Annika said...

En tällä hetkellä mitään, mut St. Moriz on ihan hyvää :-) oon vaan kyllästynyt siihen, kun se lähtee niin äkkiä pois enkä siks jaksa käyttää säännöllisesti.

08:55  
Blogger Annika said...

And the point is...? :-D Monet ei tiennyt tosta kikasta ja näiden kommenttienkin mukaan tosta oli apua jollekkin muille saman asian kanssa pähkäileville, joten jos sua nyt ei vaan tällä kertaa sattunut kiinnostamaan, niin voit pitää ne mielipiteesi ihan vaan oman pääsi sisällä ja mennä lukemaan jotain muuta blogia. Helppoa kuin mikä.

08:57  
Blogger Annika said...

H&M:n farkut, mitkä on näkynyt täällä varmaankin joka toisessa asupostauksessa :-) sellaset matalavyötäröiset parin kympin pöksyt.

08:58  
Anonymous Anonymous said...

Mä oon kanssa kuullu tosta et housut pitää ostaa tosi tiukkoina, et ne on jatkossa sopivat. Tein sitten niin, että ostin farkut jotka oli tosi napakat sovituskopissa, mutta nappi nmeni kuitenkin melko helposti kiinni.
mutta helvetti sentään, kotona hengailin ne päällä ja ne ratkes haaroista! Thank god en ollu julkisella paikalla! Mut sen jälkeen en oo uskaltanu käyttää tota kikkaa:D joo mikäköhän pointti tälläkin kommentilla oli... Ps. Tykkään sun blogist ja tyylistä ihan hulluna, oot oikee täydellisyys :)

11:38  
Blogger Annika said...

Hah, voi ei! :-D ehkä niissä ei sitten ollut sitä elastaania tarpeeksi.

Kiitos paljon! :-)

11:39  
Anonymous Anonymous said...

Mä en ainakaan ymmärtäny tota aattelitko kommenttia.. :D

12:35  
Anonymous Anonymous said...

Farkkujen napin (/nappien) ei ole tarkoituskaan mennä kiinni kun niitä sovittaa, ellei kangas oo 100% farkkua jota se harvoin on.

T. Myyn farkkuja työkseni ja saan vakuutella samaa joka päivä

12:38  
Blogger Josefin said...

munki mielestä noi sopii just hyvin yhteen. :)

13:08  
Anonymous Anonymous said...

just sanoit ettet osta enää yksiäkään housuja vähään aikaan :D

16:18  
Blogger Annika said...

Niin sanoinkin ja mä tilasin ne reilu viikko sitten.

16:23  
Blogger Fuckworld said...

This bag is awesome!!

17:54  
Anonymous Anonymous said...

Oot niin kaunis ja sun tyyli on aivan ihana! :) Näin sut tänää ja näytät livenä vieläkin ihanemmalta. Oot kyl nii suuri inspis! :)

18:05  
Anonymous Anonymous said...

Ostin noi samaiset housut tänään cubukselta, ja joo, olihan noi tosi tiukat ja kireät kyllä, mut vaan niin täydellisen näköiset päällä etten voinut jättää niitä sinne kauppaan :D ja samoja ongelmia oli mullakin aluksi napin kanssa, mutta lopulta se meni kiinni enkä joutunut onneksi tehdä samanlaisia operaatioita kun sä, vaan muutaman minuutin tappelu pukukopissa riitti ja nyt nappi menee ihan helposti kiinni :)

21:49  
Anonymous Anonymous said...

Jep mahtaakohan ne vielä löystyä paljon kun pähkäilin koon 25&26 väliltä :) kaikki farkuthan pikkusen löystyvät käytössä t. eka ano!

22:57  
Blogger Juulia said...

Moikka! Paljonko niissä sun mustissa oasapin nilkkureissa oli postimaksu? Laitoin jo muutama päivä sitten siihen postaukseen jossa esittelit niitä jo kommenttia, mut et tainnu sitä huomata :)

14:52  
Blogger Annika said...

Sieltä saa valittua ilmaisen postituksen jos vaan haluaa, mutta siinä sitten kestää vähän kauemmin kuin maksullisessa.

16:32  
Blogger Annika said...

Oi, kiitos paljon! :-)

16:33  
Blogger Julia said...

Rakastan noita housuja! Oon itekki yrittäny löytää just ton värisiä farkkuja, mutta en oo mistään löytäny just sopivia :( täytyy käydä uudestaan vielä cubuksessa pyörähtämässä!

21:46  

Post a Comment

-17 years old
-Lahti, Finland
-Instagram: annikaollila
-Canon 650D + 50mm f1.8

Note: Only a member of this blog may post a comment.

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home